Rakentava kumppanisi kaikenkokoisissa urakoissa

TUTUSTU

Rakentamisen palvelut laadukkaasti ja kustannus­tehokkaasti

Atso Rauhala Oy | Hämeenlinna | Lahti | Riihimäki


Olemme rakentava kumppanisi kaikenkokoisissa urakoissa. Kanssamme syntyvät niin isot hallit kuin pienet piharakennukset, ja remontit hoidamme sekä sisä- että ulkotiloissa – aina ensiluokkaisella työjäljellä. 

Onnistunut rakennusprojekti on monen tekijän summa. Atso Rauhala Oy:n ammattilaiset hoitavat rakennustyöt tinkimättömällä laadulla, kustannustehokkaasti ja tarkasti aikataulussa. Palvelemme yksityisasiakkaita, yrityksiä ja taloyhtiöitä kaikenkokoisissa urakoissa Hämeessä ja Uudellamaalla. 


Uudisrakentamisessa olemme erikoistuneet erilaisten hallien toteutuksiin, mutta tarvittaessa pistämme pystyyn myös esimerkiksi erilaiset piharakennukset. Saneerauksia puolestaan teemme taloissa ja asunnoissa, aina pienistä pintaremonteista koko huoneiston kattaviin korjaus- ja muutostöihin. 


Rakennuspalveluiden lisäksi myymme ja vuokraamme koneet ja työkalut sekä ammattilaisten että kotitalouksien käyttöön. Soita tai lähetä viesti ja kysy lisää – meiltä saat aina tarkasti kohteeseesi räätälöidyn tarjouksen työstämme! 

OTA YHTEYTTÄ

Uudis­raken­taminen

Rakennamme kestävät hallit, varastot ja piharakennukset vankalla ammattitaidolla.

LUE LISÄÄ

Remontit

Teemme saneeraukset sisällä ja ulkona – ripeästi ja aina laadukkaalla työjäljellä. 

LUE LISÄÄ
Share by: